Puun kaadot ovat aika peruuttamattomia, mutta mitään muuta näin lopulliselta tuntuvaa ei projektin etenemiseksi ole vielä tehty. Edes Ukon muutto kirkolle ei tuntunut näin lopulliselta. Tänään tehtiin kaupat rakennuksista ja maapläntistä niiden alla. Kaikki on eri tavalla, vaikka mikään ei juuri tällä hetkellä järisyttävästi muuttunut. 

Aiemmissa kiinteistökaupoissa kaupantekohetki on ollut ratkaiseva. Sen jälkeen on ollut tiedossa muuttopäivä ja pakkaaminen on voinut alkaa, ainakin sen suunnittelu. Tämän päiväinen kiinteistökauppa ei muuta mitään. Kaupanteon jälkeen käytiin syömässä, ja tultiin kotiin. Juotiin vielä yhdessä kahvit ja hetki istuttiin ja juteltiin. Siskon ja ukon lähdettyä otettiin päiväunet, mies lähti harrastuksiinsa tytön kanssa ja minä kävin kaupassa ja lenkillä. Ihan niin kuin minä tahansa iltana.

Eilen omistin kotitalon yhdessä sisareni kanssa. Tänään omistan sen yhdessä mieheni kanssa. Hmm... En oikein tiedä mitä tästä ajatella. 

Peukaloita pyöritellen tässä ei kuitenkaan ole istuskeltu viime viikkoja, vaikka kaupantekoa odottettiinkin ennen varsinaisia purkutöitä. Kotipaikka alkaa olla aika tyhjä. Olohuoneessa on se osa kirjahyllyä, joka hävitetään, ja siinä kasa kirjoja. Ja väliaikainen pirtinpöytä penkkeineen. Työhuone ja meidän huone on vielä aika ennallaan. Huoneet näyttävät pieniltä ja surkeilta. Ulkopuolikaan ei ole ennallaan. Siirrettiin laajennuksen alle jääviä luumupuita uuteen paikkaan ja kaiveltiin talon päädyssä olevaa kiveä esille. Kävi ilmi, että se on aika älyttömän iso. Laajennuksen puoleinen pääty on siis melko möyrityn näköinen, vaikka eiköhän se tule tästä vielä pahenemaan.

Varsinaista tunteiden vuoristorataa tämä on ollut, kuten uumoilin. Huipuille ja notkoihin ei vaan ole ehtinyt jäädä "fiilistelemään". Paitsi tänään. En tosin tiedä mikä kohta vuoristorataa tämä on. Ehkä se hurja alamäki, jonka aikana maha kääntyy ympäri. Tai ehkä ennemminkin alku, ensimmäinen ylämäki, kun ei tiedä mille kyydin pitäisi tuntua. Tätä päivää lukuunottamatta on ollut niin miljoona asiaa mielessä ja selvitettävänä, että ei ole uskaltanut pysähtyä kuuntelemaan tuntemuksia. Eilen yritin töistä tultua, kun kerrankin oli aikaa, huilata heittäytymällä pitkälleen sohvalle. Sydän kuitenkin löi niin hurjasti, etten voinut jäädä siihen aloilleni. Ehkä se kertoo oleellisimman.